On ollut kyllä melkein niin kiirettä, ettei oo kerenny kirjottaa, mutta mielessä oon kuitenkin pitäny mitä kirjotan. Eli aloitetaan tiistaista, kun maanantain agilitytreeneistä on jo kirjoitettu.

TIISTAIna mun luona kävi kourija! En kyllä aluksi ois voinu uskoo, et niin pääs tapahtumaan. Mulkoilin kyllä Jennaa muutaman kerran erittäin vihaisesti, kun kouriminen alkoi, ei nimittäin aluks tuntun yhtää mukavalle. Välillä jouduin sitä kourijaakin mulkasemaan, et hei vähän iisimmin siellä. Oli kuulemma jumitusta leveässä selkälihaksessa, lavassa ja pakaroissa. En tiiä tarkottaako se sit, et oon lihava, kun mul on leveä selkälihas ja pakaratkin jumissa. Täytyy kyllä myöntää, että tulihan siitä hieman vetreämpi olo.

KESKIVIIKKOna me lähdettiin Jessen luokse vierailee ja kyllä kauhulla kuuntelin, ku Jenna ja sen äiskä puhui jostain kimppakourimisesta, et Jessekii pääsis kourittavaks. Ei kuulosta kovin kivalle. Mulla kun oli vähän vetreämpi olo, kun ennen ni päätin vähän Jesseä kurmottaa ja juoksuttaa pitkin pihaa. Ja sit mentiin lenkille naapurien lasten kanssa. Oikein mukavia ja hurjia höpöttäjiä, Jessel oli joku ihme kiire vaan koko ajan eteenpäin, kai sen piti näyttää, et ei se mikään vanha viel oo vaik ens kuus täyttää 9. Toi kuva tos alla on vanha, kun tuota kameraa ei osata kantaa vielä mukana.

TORSTAIna mulla ois ollu agilityharjotukset, mut mentiin naapureiden mökille. Kuulemma ei viitsitty lähteä tekemään kunnon harjoituksia, kun oli vasta hieroja käyny ja kisat viikonloppuna. Just joo sanon mä! Mökilläkään ei ollu niin hauskaa, ku ois voinu olla, ku en saanu olla vapaana. Ois muka voinu sattuu jotaa mulle, mut mähän oon niin ketterä ja nopee ettei mitään voi käydä. No pääsinhän mä veneilee, mut arvatkaa vaan onko siitä todistusaineistoa? Tai siitä kun nappasin vadista pienen ahvenen poikasen? No ei kun kamera oli kotona. Täst mun plokist tulee epäuskottava, kun ei oo todistusaineistoo... Joo sain mä vähän lettua ja grillauksen jämiä, et nälkään en ihan kuollu.

PERJANTAIna mentiin sitte tekemään jotain agility juttuja, mut mä olin vähä niinku loukkaantun, etten viittin tehä niin täysillä, ku eilen ois päässy oikeesti harkkoihin. Oli kyl aika kuumakii. Sit illalla, ku Jenna tuli kotii ni se rupes pakkaan tavaroita. Siinä vaiheessa mun herätyskellot alko kilkattaa. Kun tohina hiipu, minä hiivin tuulikaappiin, ettei mua vaan unohdettais ottaa mukaan. Ja hyvinhän se toimi ku lenkille pääsin heti, sit meninkii vetää unta palloon, sillä huomenna ois jotain jännää tiedos.

LAUANTAIna en ois aamul kyl millää jaksan herätä, mut pakkohan se oli nousta. Ilmassa oli selvästi jännitystä, kun pääsimme autolla ajelemaan. Vähänkö olin ihmeissään kun päästiin perille, ni siel oli agilityesteitä, eikä mulle oltu sanottu mitää. Paitsi eilen illal, mut ei kaikkee voi muistaa. Jennal oli "kenneltyttö" Fanni mukana, joka ei päästäny mua Jennan luokse, ku se pääs yksin muitten ohjaajien kans tekee sitä rataa, aika epistä. Ekana oli hyppyrata (Allan Mattssonin käsialaa), josta ei saatu tulosta. Mä syytän kaikesta kuule Jennaa, kun se ei päästäny mua ja etenkii itteään harjottelemaan, kun mulla oli juoksut. Ihmeellisesti Jenna mulle taputteli, ois itte juossu kovempaa. Kepeillä oli niin kova vauhti, et tein ylimääräsen kiepsautuksen radan ulkopuolelle ja siitä tuli hylky, mä olin vaan niin nopee. Itse voin kyllä sanoa, että käskytys oli huonoa.

 

 Toiselle radalle (Marja Lahikaisen käsialaa), eli normaali agilityrata, ei aistittavissa ollut enää niin paljoa intoa ja jännitystä, mutta minä tyttö pistin juoksuksi. Ekan virheen otan 10 % itselleni kun en ponnistanut, mutta mitäpä ei käskytys ollut ajallaan. Toinen virhe "lentokeinu" oli kyllä Jennan syy, kun ei rauhoitellut. Minä olin hyvä!

 

Olihan meillä mukavaa ja kotiin päästyämme kävimme kauneusunille Jennan kanssa. Mutta sitten kun herättiin, niin taas pakkausta ja myös minun tavaroita. Kun Antti tuli kotiin, niin lähdettiin taas ajelemaan ja arvatkaa minne kohti synnyin seutujani eli Mikkeliin. Joku juju tässä sittenkin oli, nimittäin hotelliyöpyminen. Ihanaa puhtaat pehmeät lakanat, inhaa yksin jääminen. Jenna ja Antti poistu kesken mun ruokailun, joten minä tyttö jäin ulvomaan, jotta saisin laumani takaisin, mutta kyllä ne aika kauan oli poissa. Iltakävelynkin jälkeen ne kehtas poistuu hetkeks. Yön nukuinkii sitten nätisti Jennan jalkopäässä, toivottavast oli ahdasta!

SUNNUNTAI aamulla tavarat kasaan ja autoon. Saavuttiin näyttelypaikalle, sillä kaikki koirat oli siel puunattavan ja kauniita olevinaan. En kyl ois uskoni, et viikon verran kun musta oli karvoja revitty, niin taas se jatkui. Teräasein vaan Miisan kimppuun, just joo! Mut tuli must tosi nätti kyl ja esiinnyin kyl nätist. Olin oman luokkani toinen ja PN 3 eli parsonitytöistä nätein kolmonen :)

Arvatkaa vaan olinko väsyny, ku loppujen lopuks pääsin kotiin, painuin heti nukkumaan, sillä mulla jos kellä on tänä viikkon ollu rankkaa!