Tiesin, että mulla on hyvä kuulo. Täällä siis kävi haikara ja kohta meillä on pissivä ja kakkiva parsonin kakara. Me nimittäin käytiin kattomassa Mikkelissä asti semmosia pieniä pentuja, jotka muka oli ihania. Oottakaas vaan kun ne kasvaa. Mie kattelin auton ikkunasta, ku Emäntä ja Isäntä nunnutteli niitä haisuleita. Mut sit mutkii otettii siihen ulos niitten pentujen keskelle. Mä olin aluks aivan kankea ja yritin kovasti esittää, ettei mua kiinnosta. Mut kyllä mä vähän niitä sitten leikitin.

Yks hyvä puoli oli, että mut otettiin mukaan tälle valinta reissulle. Ja sain ilmaista mielipiteeni pentujen suhteen. Tämähän oli, että irti mun tisseistä ja ootas ku tuut meille, ni minä näytän mistä tämä neiti on tehty.

No olihan ne ihan mukavia ja kyllä mä kotona kovasti yritin vahvistaa arvauksiani uudesta tulokkaasta. Saanpahan ainakin seuraa päiviksi ja jonkun, jolle sysätä kaikki vastuu. Alla olevat kuvat saattavat olla esimakua tulevasta "kauhusta"!