Noh tulipa lupailtua vähän liikaa, että joulukiireiden keskellä oisi vielä joulukuvia kerennyt lisäilemään. Mutta tässä niitä nyt sitten olisi jälkikäteen.

TULE JOULU KULTAINEN...

JOULUPUU ON RAKENETTU...

JOOO-OULU YYÖÖ, JUUU-UHLA YYÖÖ..

Mitään kummenpaa ei ole tapahtunut, mitä nyt toi mamma on innostunu enemmän meidän kanssa lenkkeilemään. Kai sillä viiraa näin pakkasilla päästä, kun meitä pitää raahata tonne yli kymmenen asteen pakkasiin. Tietysti onhan meillä takit päällä (Nellillä jopa kaksi), mutta kyllähän tassuja vähän paleltaa. Mutta en valita.

Mulle ei oo mitään kummenpaa ensi vuodelle suunniteltu, mitä nyt nousu kakkosluokkaan (ehkäpä uuden agilitytreeniliivin avulla, jonka Emäntä sai joulupukilta lahjaksi) ja sertejä näyttelyistä. Mainetta ja kunniaa ennen kaikkea! Lisäksi ehkäpä myös jotain muuta, vaikkapa kokeilua kaverikoira touhuissa, jossa Emäntä on mukana kultaisennoutajan Jessen kanssa. Helmikuussa varmaankin jo agilitykisoihin ja näyttelyistä eka taitaa olla vasta Hamina, johon myös Nelli pääsee mukaan. Nellinhän eka näyttely on kahden viikon päästä Helsingissä. Voi olla lähden nauramaan kehän laidalle. Tuo nappula kun ei tiedä näyttelytouhusta mitään. Yrittää varmaan kalastella tuomarilta pisteitä nuolemalla ja olemalla niin maailmaa rakasta pieni suloinen pentu! (Yritys hyvä kymmenen). Emäntä uhkasi, että poseerauskuvia ehkä tiedossa...

Ehkäpä tällä kertaa tässä kaikki... JA OIKEIN HYVÄÄ JA MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2010 KAIKILLE! Toivoopi Miisa, Nelli ja Emäntä Jenna

-Miisa-