Kyllä oli niin hienoja hetkiä Haminassa, ettei edes niitä kyennyt valokuvata. Me siis oltiin sunnuntaina Haminan agilitykisoissa, ensimmäisissä kakkosluokan kisoissa. Emäntä on vuoden verran melkeen oottannnu, että myö kisattais kakkosluokassa ja nyt se sitten koitti. Yleensä ku ollaan agikisoissa, Emäntä on ku rautakangen nielly, paitsi ettei sen selkä pysy suorassa. Kumartelee vaan kaikille esteille. Kumma nöyristelijä, sillä kumartelullaa ohjailee minuu ihan väärii suuntii ja sit on itku kurkussa taas hylyn tai melkein hylyn jälkee... Mutta nytte oli ihan eri asenne ja ei ollu ollenkaa jäykkää. Se joka sen rauta kangen on varastan, ni pitäköön omanaan!

Meillä on kolme rataa juostavana noin 30 asteen helteessä, Emännän mukaan se oli hyvä juttu, koska silloin se pysyis mun perässä. Toiset sano, että se on koiran rääkkäystä ja toiset, että se on ihmisen rääkkäystä. Mun mielestä on vaan kelistä huolimatta erittäin kivaa juosta agilityratoja. Mutta mä oon kyllä edelleen vahvasti sitä mieltä, että meiän Emäntä pitäis laittaa johonkii valmennuskurssille, luulee itestää ihan liikoja!

Joo eka rata oli Anne Saviojan mukava, mutta hieman kompapaikkoja sisältävä agilityrata. Emäntä kerranki kertoi tarkasti mitä pitää tehdä ja meno oli sujuvaa. Mutta jos multa kysytään, ni mä oisin kyllä halunnut juosta paljon kovempaa. Kompapaikat meni hyvin ja tuloksena 0 ja aika muutamia sekunteja alle ihanneajan. Kilpailukirjaan merkintä LUVA eli nousunolla. Tässä sijoituksena meillä kakkossija!

Seuraava oli myös agilityrata, joka menikin edellistä suoritusta muutaman sekunnin nopeampi ja edelleen nolla rata! En tiedä mikä tolle Emännälle on tullu, mutta nyt sen kanssa oli tosi mukava juosta rataa, eikä se pahemmin jännittän tai mitään. Maaliin tullessa se oli ihan hitsin onnellinen ja ylpeä musta. Voitto tuli tältä radalta ja samoin merkintä kilpailukirjaan LUVA.

Viimisellä radalla, joka oli hyppyrata oli selvästi havaittavissa hieman jännitystä, sillä tällä radalla voitais kuulemman nousta kolmosluokkaan. Emäntä oli jo heti kisapaikalle päästyään luvannu meidän valmentajalle, että kolme nollaa tulee tänään ja niin se siltä näyttikin, kunnes loppu suoralla Emäntä otti jonkun spurtin ja mulle tuli kiire sen perään. Siinä kiireessä sitten tipahti yksi rima, eli kolmatta nollaa ei tullut. Mutta mä olin niin ilonen sen radan jälkeen, oli kivaa juosta Emännän kanssa, ku se ei jännittän. Viimeisellä radalla saatiin myös voitto ja kyllä on meidän kotiväki ollut ylpeä suorituksista. Tiimityö on kaiken aa ja öö!

Saas nähdä kestääkö taas melkein vuosi saada se viimeinen nolla. Kisoja tullaan tässä syksyn mittaan kuulemma juoksemaan niin paljon, ku työt antaa periks ja niin se lompakko kans. Mutta Lappeenrantaan ainakin viikon päästä ja sit tässä Kotkassa on ehkä kahdet kisat, jos ei nousta Lappeenrannassa kolmosiin. Meidän Emännällä on nyt kisakuume ja kolmosiin on päästävä!

-Miisa-